Muut tilat

Wohlsin alueella on monia tiloja, joita vuokraamme oheistiloiksi tapahtumien yhteydessä. Esimerkiksi Vaunuliiteri on sadesään sattuessa tunnelmallinen varatila ulkona suunnitellulle vihkiseremonialle.

Kivimakasiini

200 vuotta vanha, graniittinen kivimakasiini kertoo menneistä ajoista, jolloin sinne säilöttiin viljaa pahan päivän varalle. Kivimakasiini soveltuu kesäaikaan esim. ristiäisiä, häitä tai pienimuotoisia konsertteja varten.

Graniittinen ulkokuori on sisältä vuorattu punatiilillä noin kolmen metrin korkeuteen, loppuosa pyöröhirrellä.

Vuokramme Kivimakasiinia kesäaikana oheistilana muiden tilojen vuokrauksen yhteydessä. Tilaan mahtuu n. 40 henkilöä.

Vaunuliiteri

Vaunuliiteriä käytetään paljon Wohlsin omien tapahtumien yhteydessä ja se on myös loistava varatila ulos suunniteltuja hääseremonioita varten. Kylmää ulkotilaa vuokrataan yhdessä muiden tapahtumatilojen kanssa.

Vaunuliiteri (tai Vaunuvaja) on alun perin käytetty nimen osoittamaan tarkoitukseen: kartanossa tarvittavien vaunujen ja kärryjen säilytykseen.

Lantala

Kylmänä varastotilana aiemmin toiminut Lantala on kunnostettu Wohls Stallissa järjestettävien tapahtumien lisätilaksi. Kylmää ulkotilaa vuokrataan yhdessä muiden tapahtumatilojen kanssa.

Juhlateltta

Wohls Gårdin yhteydessä on kesäaikaan juhlateltta, jossa on kolme seinää, tanssilattia sekä kevyet terassikalusteet. Teltta soveltuu hyvin esim. baariksi tai tansseille juhlien yhteydessä. Juhlatelttaa vuokrataan vain yhdessä Kartanorakennuksen kanssa.

Oheistiloissamme ei ole keittiö- tai wc-tiloja.

Pyydä tarjous

Palvelut

Häät

Wohlsin kauniissa kartanomaisemassa vietät ikimuistoiset häät.

Lue lisää »

Kokoukset

Pieni tai iso kokous – autamme valitsemaan sopivan tilan juuri sinun ryhmällesi.

Lue lisää »

Puutarha

Kartanorakennusta ympäröi laaja puisto ja puutarha, joka kunnostettiin 2010-luvulla.

Lue lisää »